Mimmi-sijoittaminen: monimuotoisempaa ja tuottavampaa

Puhutaanpa hieman naisista. Kuten tunnettua, naisten osuus yhtiöiden hallituksissa ja johtoryhmissä on vielä kaukana tasapainoisesta. Suomalaisissa pörssiyhtiöissä naisten osuus on noin 30 % ja Yhdysvalloissa 3 000 suurimman pörssifirman hallituksissa naisia on reilut 20 %. Onko tällä asialla merkitystä sijoittajan näkökulmasta?

On.

Jos globaalisti toimivan yrityksen johdossa istuu viisi valkoihoista suomalaista 50-vuotiasta heteroa diplomi-insinöörimiestä, voi syystäkin pohtia, kuinka selkeä näkemys sillä on yhteiskunnan ja asiakkaiden, vaikkapa nuorten tummaihoisten mimmien muuttuvista tarpeista. Liian kapeasta suppilosta tuleva, sanoisinko yksimunainen hallitus ja johto voi aidosti olla riski yhtiön menestykselle.

Tokihan pelkästään naisten määrä johdossa ei ole koko totuus, vaan yhtä tärkeää on naisten asema yhtiöissä (ja elämässä) ylipäätään. Maksetaanko samasta työstä tasa-arvoista palkkaa, miten äitiys vaikuttaa naisen asemaan ja niin edelleen. Sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamisen sekä naisten ja tyttöjen oikeuksien ja mahdollisuuksien vahvistaminen ovat sen verran merkittäviä asioita, että myös sijoittajan kannattaa olla niistä kiinnostunut (sukupuolia on tietysti muitakin, ja tarkoitus on vahvistaa kaikkien yhdenvertaisuutta).

 

Mimmi-sijoittaminen huomioi laajasti tasa-arvoa

Gender lens investing, vapaasti suomennettuna mimmi-sijoittaminen (tai naisten asemaan keskittyvä sijoittaminen) on nostamassa päätään, etenkin Yhdysvalloissa. Mimmi-sijoittaminen tarkoittaa sijoitustyyliä, jossa tietoisesti sijoitetaan yhtiöihin, jotka tekevät toimia yhdenvertaisuuden parantamiseksi työpaikoilla ja nostavat naisia johtotehtäviin.

Equileap-niminen tutkimustalo on arvioinut yli kahden miljardin dollarin arvoisia pörssiyhtiötä niiden naisten johtopaikkojen lisäksi muun muassa palkkatasa-arvon, vanhempainlomien sekä syrjimättömien rekrytointikäytäntöjen ja seksuaalisen häirinnän ehkäisyn perusteella.

Equileapin Gender Equality Global Report and Rankingin mukaan etenkin Australia, Ranska ja Pohjoismaat erottuvat edukseen tällaisessa vertailussa. Viimeisimmässä, vuoden 2021 rankingissa  kärkeä pitävät norjalainen DNB-pankki, australialainen kiinteistöyhtiö Mirvac, brittiläinen viestintäfirma WPP sekä ranskalainen L’Oréal. Pikantti yksityiskohta on ranking-kuutonen – Baileysista ja Smirnoffista tutumpi – Diageo, joka pärjää erinomaisesti myös muissa vastuullisuusarvioinneissa. Yhtiö tulee usein automaattisesti pullautettua ulos vastuullisista rahastoista sen ydinbisneksen, eli alkoholin takia.

Johtopaikkojen ja työhyvinvoinnin lisäksi gender lens -sijoittamisen tavoitteena on naisten aseman parantaminen myös yhtiöiden toimitusketjuissa. Naisten hyvinvoinnin ja oikeuksien kunnioittaminen – sekä kaikenlaiselta pahuudelta suojaaminen – on tämän teemasijoittamisen kantava ajatus.

Kuuntele, miten FinnFund on sijoittanut jo yli 120 miljoonaa euroa naisten aseman parantamiseen kehittyvissä maissa: The Purse Podcast #24: Gender-lens investing in the developing world with Ulla Huotari

 

Mimmien huomiointi asiakkaana ja sijoittajana

Mimmi-sijoittamisessa relevanttia on myös se, miten yhtiöiden tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa otetaan huomioon eri sukupuolten tarpeet ja toiveet. Ilmeisen paljon tuotteita suunnitellaan edelleen standardikokoisen ja -laatuisen miehen tarpeisiin, vaikka tavoiteltu käyttäjäkunta olisi paljon tätä monimuotoisempi.

Eri sukupuolen huomioiminen tuotesuunnittelussa voikin parantaa yrityksen menestystä ihan simppelisti siksi, että ostajasta on mukavaa, että hänet on huomioitu tuotteen käyttäjänä – ja esimerkiksi puhelinta pystyy käyttämään myös pienemmässä kädessä. Tällaiset tuotteet voivat siis käydä kaupaksi ihan kivasti.

Kuuntele Pörssipäivän jaksosta, jossa Kaisa Kurittu pohtii puhelimien ja näppylähanskojen suunnittelua naisen näkökulmasta.

Osa tuotteista ja palveluistahan on sellaisia, että niiden käyttäjät ovat vain naisia. Miehillä harvemmin tulee tarvetta kuukautissuojille tai vaihdevuosien oireita lievittäville keinoille. Tällaisille tuotteille on kasvavaa kysyntää, ja onneksi myös tarjontaa. On jopa noussut femtechiksi kutsuttu genre, joka tarkoittaa nimenomaan naisten tarpeisiin tuotteita ja palveluita kehittäviä firmoja.

 

Mimmi-sijoittamiseen liittyy vielä yksi kulma. Se sijoittaminen. Naisista on mukavaa, että heidät huomioidaan asiakkaan roolin lisäksi myös sijoittajina ja rahoittajina. Isonkin investointipäätöksen voi tehdä joku muu kuin mies – kuten:

Voima Venturesin tj. Inka Mero (Mimmit sijoittaa podi K6 J15) tai

Maki.vc:n sijoitusjohtaja Pauliina Martikainen (Leadcast J75).

Voisi kuvitella, ettei kumpikaan heistä jaksa hirveästi kuunnella mitään sovinistista paskaa kohdeyhtiöiden edustajien suunnalta. Näin naisten yhdenvertainen kohtelu voi vaikuttaa myös yhtiöiden rahoituksen saantiin.

Mitä väliä tällä on?

Vaikka et olisikaan naisasiainliikkeestä, mimmien huomioinnissa on myös sijoittajalle relevantti kulma. Selvitysten mukaan sukupuolten monimuotoisuus yrityksen johdossa voi lisätä oman pääoman tuottoa ja yrityksen tekemiä voittoja pienemmällä riskillä kuin moni muu hanke. Lisäksi naisten osallistuminen tuotekehitykseen ja innovaatioihin on näyttänyt parantavan tuottoja verrattuna miesten keskenään kehittelemiin keksintöihin.

Siksi yhtiöiden suhtautuminen henkilöstönsä, johtonsa ja asiakkaidensa monimuotoisuuteen on paitsi sijoittajalle henkilökohtainen arvokysymys, myös relevantti asia yhtiön tulevan menestyksen kannalta.

Haluatko sijoittaa yhtiöön, jossa johdon monimuotoisuuden puute rajoittaa toiminnan kannattavuutta?

 


Kaisa Kurittu

Vastuullinen sijoittaja & vastuullisuuden ammattilainen, Ratkaisutoimisto Vinha

Twitter: @KaisaKurittu

Kaisan uusi kirja Sijoita rahasi vastuullisesti julkaistiin keväällä 2021.
Koodilla: KAISA saat -20% hinnasta Alma Talentin
verkkokaupasta.