Mitä käy, kun päästöt varastavat shown.

Päästöjä siellä, päästöjä täällä. CO2 on luku, jota hallitus pyytää ja sijoittajat kyselevät. Päästöt tulee raportoida asiakkaille ja pankille, niitä tarvitaan tarjouskilpailussa. Ei ihme, että päästöistä on tullut monessa organisaatiossa synonyymi vastuullisuustyölle.
Ongelma ei tietenkään ole se, että päästöjä mitataan tai niitä vähennetään. Ongelma on se, kun päästöistä (tai mistä tahansa yksittäisestä teemasta) tulee ainoa asia, johon katse kestävyystyössä kiinnittyy.
Ainoa asia, jolla on merkitystä ja jota mitataan.
Kumarretaan yhteen, pyllistetään toiseen
Näkökentän kapeus on ongelmallista silloin, kun yhtä attribuuttia tuijotetaan muista välittämättä. Jos kestävyystyössä osaoptimoidaan tai päätöksenteossa ei ole riittävän laajaa näkemystä, tehdään päätöksiä helposti yhden mittarin perusteella. Kun kestävyystyössä kumarretaan syvään yhdelle mittarille, saatetaan huomaamatta pyllistää toiselle.
Toiminnan vastuullisuutta voidaan alleviivata sen vähäpäästöisyydellä, vaikka samaan aikaan se kuormittaisi luonnon monimuotoisuutta todella paljon. Vaikkapa vesivoima on päästöinä mitattuna mitä vihrein vaihtoehto. Loputtomiin uusiutuvaa, säädettävää sähköä ilman fossiilipäästöjä. Se, että pato katkaisee joen vaelluskalojen reitin ja muuttaa peruuttamattomasti jokivarren elinympäristöjä, ei näy päästölaskennassa.
Ja kyse ei ole vain päästöistä, vaan se koskee muitakin teemoja. Jos tuotteeseen vaihdetaan kierrätysmuovista valmistettu osa, se näyttää tietysti hyvältä kierrätystavoitteen kannalta. Samalla pitää kuitenkin ymmärtää, että mikäli sen kierrätysmuovisen tuotteen lujuus heikkenee ja se kestää käytössä vain puolet siitä ajasta, mitä neitseellisestä muovista valmistettu, se ei todellakaan ole kestävä valinta. Vaikka kierrätystavoitteeseen päästiinkin.
Haistan vain rahan
Kapeasti katsomista nähdään myös yleisesti liiketoiminnassa. Jos katse on tiukasti bisneksessä ja rahavirroissa, ei nähdä, miten yrityksen toiminta vaikuttaa sitä ympäröivään luontoon ja yhteiskuntaan.
”Ai te teette paskanhajuisesta levästä naamarasvaa” on Origin by Oceanin perustajan Mari Granströminsijoittajilta kuulema kysymys. Sijoittaja näkee bisneksen ja tuotteen: merestä kerätty (haiseva) levä jalostetaan kemikaaleiksi kosmetiikka- ja elintarviketeollisuudelle. Arvoa luodaan, rahavirrat liikkuu. Ja sijoittaja lähettää excelin, johon pyydetään raportoimaan CO-kakkoset.
Se, mitä sijoittaja ei pyydä raportoimaan exceliin, ovat liiketoiminnan aikaansaamat, erityisesti sen arvoketjussa tapahtuvat luonto- ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Karibianmerestä kerättävä sargassolevä ostetaan paikallisilta toimijoilta käypään hintaan, mikä tuo alueelle työtä ja elantoa. Meressä kuin heikkopäisenä kukkiva levä samentaa kirkkaat vedet ja aiheuttaa merenpohjaan hapettomia alueita, mikä heikentää sekä alueen kalakantoja että turistien kiinnostusta sukelteluun.
Naamarasvan mahdollisten vaikutusten lisäksi yhtiö voi vaikuttaa myönteisellä tavalla alueen ihmisten elämään (jopa alueen riippuvuuteen tuontielintarvikkeista!) samalla kun sen toiminta edesauttaa (ihmisen aiheuttamasta) ravinnekuormituksesta kärsivää meriluontoa toipumaan.
Jos rahoittajaa tai sijoittajaa kiinnostavat vain CO2-päästöt, toiminnan merkittävimmät vaikutukset ja mahdollisuudet jäävät näkemättä.
Katso ensin vasempaan, sitten oikeaan
Liiketoiminnan johtamisessa, vastuullisuustyössä kuin sijoittamisessakin tarvitaan suoraan eteen (tai taakse) tähyilyn lisäksi myös sivuille katsomista. Yksittäisiä päästömittareita laajempi katsanto on edellytys sille, että tehtävät päätökset voivat olla aidosti kestäviä, eivät vain kestävän näköisiä.
Ja ei, ei johdon tai sijoittajien jatkossakaan tarvitse luontokato- tai ihmisoikeussyväosaajiksi ryhtyä.
Muutoksen saa käyntiin tuomalla päätöksenteon valmisteluun systemaattisesti mukaan merkittävimpien kestävyysnäkökulmien ja vaikutusten (kuten ilmasto, luonto ja ihmiset) arvioinnin. Mitä merkittävämmästä tai kompleksisemmasta päätöksestä on kyse, sitä tärkeämpää on, että aihetta käsitellään laajasti eri näkökulmista.
Kriittinen ja monipuolinen keskustelu ei hidasta hyvien päätösten tekemistä, vaan se on tapa varmistaa, ettei päätöksiä tehdä laput silmillä.
Pohdittavaksi: Kun viimeksi teitte ison liiketoimintaan liittyvän päätöksen, mitkä kestävyysnäkökulmat olivat pöydässä – tai puuttuiko keskustelusta jokin olennainen teema?

Kaisa Kurittu (DI, KTM) Vastuullisuusammattilainen, Ratkaisutoimisto Vinha
Tarvitsetko sparrausta vastuullisuustyön johtamisessa tai raportoinnin kehittämisessä? Autan mielelläni!
Paljon lisätietoa aiheesta myös kirjassani Menesty kestävästi! Vastuullisuus johdon ja hallituksen agendalla.